sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kuulumisia

Kevät ja aurinko on saapunut 


Kevään mukana talliin on tullut myös hieman "uutta". Anido palasi ylläpidosta ja Sami hevonen siirtyi Marin omistukseen. Anidolla edessä on kunnon kohotusta ja Samilla paluuta tuntihevosen työhön. Tuntikäytössä on myöskin tällä hetkellä Olympia.

Kevään aikana on järjestetty ja järjestetään istuntakursseja, valmennusleirejä ja kilpailuita.
Tässä kirjoituksessa kurkistamme hieman viime valmennusleirin tunnelmiin joka pidetiin helmikuun lopussa. Ennen kesää on tulossa vielä kaksi valmennusleiriä. Ensimmäisen leirin yhteydessä järjestetään tallin omat harjoituskilpailut (koulu+ este) ja toisen leirin yhteydessä kaikille avoimet rataharjoitukset.
Valmennusleireille voi osallistua joko Palmun Ratsutallin hevosella/ponilla tai omalla ratsullaan.




Helsinki Horse Fair 9-10.3 


Saara sekä useat Palmun Ratsutallin oppilaat olivat Horse Fair messuilla esittämässä Horsebic:istä tuttuja jumppaliikkeitä ja kertomassa Ratsastajan Fysiikkaohjelmoinnista.
Fysiikkaohjelmointi on 6kk kunto-ohjelma ratsastajille fysiikan kehittämiseen. Kuukaudet on jaettu kuuteen teemaan; voima, kestävyys, liikkuvuus, taito, ravinto ja psyyke. Tallillamme on noin kerran kuukaudessa pidetty fysiikkaohjelmointiin liittyviä tapaamisia ja yhteisiä jumppahetkiä. Näitä jatketaan säännöllisesti joka kuukausi. Ohjelmointi on HHF-messutarjouksessa 31.3.2012 asti hintaan 25e/kuukausi. Ohjelmoitava saa käyttöön puolen vuoden ohjelman lisäksi tuen ohjaajalta.

Saara myös demosi syvien tukilihasten käytön vaikutusta hevoseen ja ratsastukseen sekä erilaisia virhe asentoja. Vastaanotto oli erittäin hyvää ja paikalla oli todella runsaasti jumppaajia. Kiitos kaikille osallistujille!

Täältä voit katsoa Pete Perkiön haastatteluja:

PETE KERTOO LÄNNENRATSASTUKSESTA

PETEN AJATUKSIA OMASTA ISTUNNASTAAN

PETEN KOTILÄKSY 


Helmikuun valmennusleiri 2013


Perjantai

"Perjantaina meillä oli teoriaa, jonka aiheena oli oikea syöminen ennen ja jälkeen treenien, nukkumisen tärkeys, ja hevosen ruumiinosat. Käsiteltiin mm. syitä miksi nukkumaanmeno venyy, mitä siitä seuraa, sekä miksi nukkuminen on niin tärkeää. Piirrettiin myös hevonen jonka avulla opeteltiin hevosen ruumiinosat.
Teorian jälkeen olikin vuorossa ratsastus. Tunnin aiheena oli esteet. Laitettiin ripeästi hevoset kuntoon, ja suunnattiin maneesiin. Aluksi menimme ravipuomeja suoralla, sekä kaarevalla uralla. Sen jälkeen tulimme yksitellen tehtävää, jossa esteet oli sijoitettu kolmikaariselle kiemurauralle, suoristamispisteisiin. Puomit korotettiin ristikoiksi. Tulimme tehtävää monta kertaa välillä suuntaa vaihtaen. Kaikilla meni pääosin hyvin, ja hevoset olivat innoissaan esteistä."
-Emilia, ratsuna oma hevonen "Seppo"

Lauantai

"Aamu alkoi rauhallisella kahden tunnin maastolla isolla porukalla metsäteillä ja poluilla.
Välissä syötiin ja sen jälkeen ratsastettiin Marin tunnilla. Herkistettiin hevosia istunnalle, ratsastettiin tosi paljon siirymisiä ravista käyntiin ja pysähdyksiä. Leikattiin Siirin harja ja lähetiin tekemään koulukirjaimia maneesin seinään. Teoriassa katsottiin Philippe Karlin dvd:n osa 1. Mari ja Sonia harjoittelivat Sirin kanssa lastaamista naksutin koulutuksella. "













-Saga, ratsuna "Olympia"
Sunnuntai 
"Sunnuntaina eka tunti alkoi jo 11 ja saara tuli pitämään meille 1 ½h koulurääkin. Ennen tuntia ponit tutustui jumppa palloon ja radioon. ekalla tunnilla keskityttiin pisteessä laukan nostamiseen ja pisteessa siirtymiseen. tehtiin myös pääty ympyröitä laukassa josta jatkettiin laukka lävistäjälle. Sen jälkeen söimme ja tarkistimme omat seura asiat.. ja taas hevosen selkään. Tehtiin avoja ja sulkuja. toisen puolentoistatunnin ratsastuksen jälkeen Emilia pakkasi tavaransa ja Sepon traileriin ja he lähtivät koti tallilleen. Loppu ilta auteltiin Saaraa istuntakurssien kanssa. Pakattiin tavarat ja sitten kotia kohti:)" 
-Sonia, ratsuna "Siiri"




TULEVAT TAPAHTUMAT:

VALMENNUSLEIRI 1 : pe 12- su 14.4.2013 teemana: psyykkinen valmennus + oman tallin rataharjoitukset (koulu+ este).

VALMENNUSLEIRI 2 : pe 24-su 26.5 Kevään viimeinen valmennusleiri + KISAT

SYVENTYMISTÄ ISTUNTAAN-leiri. Ryhmä 1 täynnä. Ryhmä 2 perustettu: 
2. RYHMÄN OHJELMA: 

KLO 13-14 teoria

KLO 14-14.30 ruokailu

KLO 14.45-15.45 ratsastustunnin seuraamista

KLO 16-17 teoria + kahvi/tee

N. KLO 17-18 ratsastus

2.RYHMÄN LEIRIN HINTA: 70 e/päivä. Ohjaaja: Saara Auvinen

SYVENTYMISTÄ ISTUNTAAN- tunteja

Keskitymme aluksi hyvän perusistunnan löytämiseen ja pyrimme parantamaan ratsastajan istuntaa ja apujenkäyttöä hyödyntäen Horsebic ja Centered Riding-menetelmiä.
Hinta 30e/pienryhmässä (4hlö). 

Mahdollista järjestää:
*la 23-su 24.3. klo 17-18 tai klo 18-19. 
*la 13.4 
*torstaisin klo 20-21
*tiistaisin klo 16-17

Tiedustelut palmunratsutalli.kilpailut@gmail.com


VAPAAKSI PELOSTA- intensiivi 13-14.4 : muutama paikka! 


Tämä kurssi on sinulle silloin kun pelko rajoittaa vapauttasi hevosten kanssa.

Joku pelkää maastolenkkejä, toinen maneesin katolta tippuvaa lunta. Joidenkin suurin pelko on epäonnistuminen muiden katseiden alla. Kaikki kaipaavat rauhaa, läsnäoloa, vapautta, iloa ja yhteistä kieltä hevosten kanssa.

Tervetuloa viikonlopun kestävälle kurssille, jossa tutkit omaa suhdettasi hevosiin, olet uudella tavalla, oivallat menneestä ja luot uutta, rentoudut ihmisten ja hevosten kanssa, päästät irti, laajennat mukavuusaluettasi ja saat uusia ystäviä.

Kurssilla opit konkreettisia ja helposti lähestyttäviä harjoituksia, jotka voit ottaa mukaan arkeen. Hevosten kanssa työskennellään ryhmästä riippuen sekä maasta että selästä käsin. 

Hinta: 250e/vkl. 

Kurssin ohjaavat Esa Korhonen Dimitroff, LH-opettaja, valtuutettu shiatsu- ja kehoterapeutti sekä Henriika Maikku, FM, terapeutti ja valmentaja (www.hetki.org)







KEVÄT TERVEISIN PALMUN RATSUTALLIN VÄKI: 
HENKILÖKUNTA, HEVOSET, PONIT, LAMPAAT, KOIRAT JA KISSA