tiistai 11. marraskuuta 2014

Luvattu jatkopäivitys....

 ....ja kesäisiä kuvia


Edellisessä päivityksessä mainittu asiakastyytyväisyyskysely liittyi mahtavaan kuukauteen, jonka saimme viettää vuorotteluvapaalla olevan Ivi Maunuksela-Malisen kanssa. Ivi on ratsastuskoulumme vakkariasiakas ja työskenteli täällä meidän kanssamme kuukauden jakson. Saimme Iviltä huippukoulutusta asiakaspalvelun kehittämiseen, sekä apua tallin ja hevosten hoitoon, Ivi myös avusti asiakkaita hevosten kuntoon laitossa ja ratsastustunneilla ja piti niin työntekijöille kuin asiakkaillemmekin maksuttomia NLP-treenejä. Näistä treeneistä on ollut apua omien heikkouksien kehittämisessä, kisajännityksen voittamisessa, energisen ja innokkaan asenteen löytämisessä yms. Me työntekijät olemme harjoitelleet positiivisen palautteen antamista toisillemme. Kirjoitimme mm. yhden viikon jokaisena päivänä lappusia toisillemme, joissa oli kehuja ja positiivista palautetta. Ja kun jaoimme ne niin meillä oli hirmu hauskaa "kuin joululahjapaketteja avaisi" - sanoi Kaisakin nauramisen lomassa. KIITOS IVI !

Kaisa & Sinin oma Vallatu kesäisissä tunnelmissa

Olemme saaneet nauttia taas myös Memman seurasta syyskuun alusta alkaen. 
 On ollut upeaa seurata Memman hevostenkoulutuksen järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta. Hän vaalii jatkuvasti sitä, että hevoset keskittyvät ihmiseen (sählääminen, hirnuminen yms. on kiellettyä), hevoset ovat kokoajan rentoja, rauhallisia ja tarkkaavaisia. Hän ei koskaan huuda tai suutu hevosille, vaan korjaa niiden keskittymisen aina yhtä johdonmukaisesti, asiallisesti, kevyin avuin. Memman kaikki projekti hevoset myös juoksevat juoksutuksessa vapaana ympyrällä, vaikka kentällä/maneesissa olisikin muita hevosia samaan aikaan! Ne toimivat kuolaimettomilla suitsilla jatkuvasti (myös maastossa), koska Memma ei halua kuolaimiin liittyvän mitään epämiellyttäviä kokemuksia, joita saattaisi tulla, jos esim. vielä tasapainoton nuori hevonen kompastuisi tai sitä joutuisi hetkellisesti auttamaan esim. kääntymään vahvemmalla johtavalla ohjalla. Memma käyttää jokaiseen hevoseen aikaansa niin paljon kuin ne sitä tarvitsevat ja huolehtii aina myös siitä, että hevosten tarpeet on tyydytetty liikunnan, ruokinnan, levon, sopivan seuran, kavionhuollon, tarpeellisen lomituksen yms osalta. Memman projetihevoset syksyn aikana oli:

- 5v suokkitamma Aino, joka vei Memman sydämen rehdillä luonteellaan ja nöyrällä työskentely asenteellaan. Aino olikin ollut toisaalla jo 3-vuotiaana 1kk koulutuksessa, muutoin se oli elellyt kasvattajansa luona ja yhden varsankin on ehtinyt tehdä. Aino on loistava tädin kuljetin, jos joku etsii huippu maastoratsua, niin Aino on kasvattajallaan myynnissä! Tässä video Ainosta Memman 1kk koulutuksen jälkeen, viimeisenä koulutuspäivänä, ensi kertaa sen kotikentällä. Memma ehti Ainon totuttaa jo kuolaimiinkin, toinen ohja on vielä riimussa kiinni tukemassa ja auttamassa, jotta tuntuma kuolaimeen pysyy kevyenä.
https://www.youtube.com/watch?v=nTu-H0S1vSs

Memma & Aino

- 5v Jerry, jonka kanssa Memma sai aloittaa ihan alusta ja koulutus sujui mukavasti, linkissä video Jerrystä viikon koulutuksen jälkeen:
Breetu
Reilu 1kk koulutuksen jälkeen Jerrystä kuoriutui oikein toimiva ratsu niin kentällä, maneesissa kuin maastossakin. Valitettavasti Jerry kuitenkin  loukkaantui kuljetuksessa hypättyään kotimatkalla trailerissa etupuomin päälle, paranemisia Jerrylle!

- 13v arabitamma Podruga, joka onkin ollut haastavampi pala jo aijemmillekin kouluttajilleen, eikä sitä ole saatu koskaan sisäänratsastettua. Tamma vaikutti hyvin itsenäiseltä, eikä juurikaan alkuun keskittynyt ihmiseen, mutta nyt pysyy Memman seurassa, tulee perässä vapaana metsäpoluillakin. Selkäännousuja on tehty nyt satoja ja muutamia askeleitakin on otettu ratsastaja selässä ilman paniikkia.

- Memma ehti aloitella myös ponit Willow:n:  http://www.sukuposti.net/hevoset/willow-man/1097901 ja
 Breetun http://www.sukuposti.net/hevoset/bugbear/1305351

Willouw ja Breetu jääkin meille lisäkoulutukseen ja myyntiin. Breetu on vasta 2v ja tavoitteena on kouluttaa se ajoponiksi talven / kevään aikana, 4v. Willouw:n kanssa Memma ehtikin jo tehdä hyvän pohjan, ihanan siro, kevyt n.145cm risteytysponi on jo tasainen ratsu niin maneesissa kuin maastossakin.

Memma ja Joey-poni Thaimaassa 1/2014

Haluan tähän omaan postaukseeni vielä mainita omasta kisakaudestani, joka huipentui upean kauden ja ahkeran valmentautumisen päätteeksi Anubiksen kanssa Niinisalossa kenttäratsastuksen aluejoukkuemestaruuksissa KULTAAN. Ratsastin joukkueen parhaan tuloksen (sijoitus 5./49.). Kouluprosentit oli 61.96% (https://www.youtube.com/watch?v=YWynnwUQBXU&feature=youtu.be), puhtaat rataesteet ja puhdas maasto. Anubis ei kokokauden aikana kieltänyt kilpailuissa yhdellekkään esteelle ja jatkammekin ensikaudella tavoitteena kansalliset kenttäratsastuskilpailut. Luottamus ja yhteys välillemme on kehittynyt yhteisten 4 vuoden aikana, valmentautumista jatkan edelleen viikottain Tanja Kortelaisen kouluvalmennuksessa ja nyt myös Sini Hagelbergin este/kenttä valmennuksessa, sekä tulevallakin kaudella myös Minna Leppälän kenttäaluevalmennuksessa (jonne sain myös seurakseni Aman, joka katsastettiin Cesarin kanssa mukaan aluevalmennusrinkiin). 

Mari & Anubis Niinisalossa maastoesteradalla kesällä 2014

Haluan onnitella myös kaikkia Palmun Ratsutallin omia tuntiratsastajia ja valmennusrinkiläisiä, jotka ovat sinnikkäästi treenanneet, kokeneet haasteita ja kehittymistä ja onnistumisia niin tunneilla kuin kisoissakin. Mennään yhdessä innolla kohti pimeää vuodenaikaa ja uusia haasteita, nautitaan hevosten ja toistemme seurasta. Kiitos vielä kerran teille kaikille! Ja SUPER kiitokset vielä myös työkavereille (Ama, Sini, Kaisa, Memma, Jalle, Sirkku), jotka olette huolehtineet jokainen omalta osaltanne tarkasti työtehtävistä, tallin kehittämisestä, rakkaiden hevostemme huolellisesta hoitamisesta, kiitos omistautumisesta, joustavuudesta, avoimen ilmapiirin mahdollistamisesta, kiitos tuesta ja jaetusta arjesta. Kiitos kaikille tallitytöille, hevosten hoitojille ja asiakkaille, jotka olette avustaneet meitä milloin missäkin hommassa.
Selvisimme myös Kaisan ja Sinin 16 päivän loman ajan, kiitos ahkerat TETtiläiset Valtteri&Linnea! 
Kiitos myös Hanne Nikkinen (www.rentovirta.fi), olet antanut meille paljon! Hieronnat, rentoutusharjoitukset, hevoskommunikointivalmennus, regressiot, rummutukset, ohjatut meditaatiot, kaikista näistä on saanut lisäkseni nauttia myös muutamat muut työkaverit, ystävät ja asiakkaat. Stressin poistoa ja henkistä kehittymistä ja kasvua koko ihmiskunnalle toivoo - MARI - 

1 kommentti:

  1. Kiitos, Mari, kiinnostavasta blogipäivityksestä ja positiivisesta palautteesta! Oli hienoa saada silmäys siihen, miten valtava kokonaisuus ratsastuskoulun pyörittäminen on ja miten paljon erilaisia taitoja ja osaamista se vaatii. Ihastelin myös sitä, mitä kaikkea te ehditte tehdä, kun ratsastajana tuntuu menevän kaikki aika jo yhden hepan kanssa. Oli myös ihana tutustua muihin asiakkaisiin, kuten innostuneisiin ponikerholaisiin. Hyvä yhteishenki tuntui mukavalta ja sen ansiosta tallilla on entistä mukavampi käydä. Ja tietenkin oli ihanaa myös r-a-t-s-a-s-t-a-a ja oppia paljon hevosista :)!

    Syysterveisin
    Ivi

    VastaaPoista