lauantai 14. helmikuuta 2015

Breetun ratsutus, osa 1


Meidän toinen "koulutuspalkinto poni" Siirin kasvattajalta oli maailman suloisin 3v voikko poninpallero Breetu! Breetun kanssa aloittelimme koulutuksen joulukuussa. Aluksi vain juoksutettiin ja tehtiin maastakäsin harjoituksia. Poni on tosi fiksu ja nopea oppimaan kaikkea, joten edistyminen kävi helposti! Harjoittelimme alussa paljon ympyrällä vapaana juoksuttamista. Kun heppa toimii siinä (suurentaa, pienentää, siirtyy askellajista toiseen, on rento ja keskittynyt) ja ns. "on kontaktissa" on helppo lähteä eteenpäin tekemään mitään "haastavampaa". Siinä kehittyy hyvin myös hevosen oma luonnollinen tasapaino. Tästä voisin joskus kirjoittaa ihan oman postauksen..


takki vähän hämää :D Selkään nousu harjoittelua
.  
 Muita harjoiteltavia asioita olivat rauhassa paikoillaan seisominen, vapaana seuraaminen ja luoksetulo sekä ohjas-ajo. Vuoden vaihtuessa ja ostajan löytyessä päätettiin, että Breetu jäisi tänne 1-2kk:n ajaksi opettelemaan ratsuna oloa. Niinpä siis alkoi satulaan totutus: heitellään satulaa selkään, pois, selkään pois, jes ja nami... Vyö varovasti kiinni, pois, kiini, porkkana... Juoksutus satula päällä, ei sano mitään edelleenkään. Jalka jalustimeen, pois, jes ja nami. Selkään, pois, jes ja nami, ja selkään nousuja toistetaan parikymmentä kertaa. Poni on koko ajan ihan rento, eikä näytä merkkiäkään jännityksestä. Olen maastakäsin opettanut Breetulle raipan naputuksen olevan merkki mennä eteenpäin, ja nyt ei tarvinnut kuin siirtää tuo sama merkki selkään. (Tähän vielä huomio, kuinka itse ajattelen/käytän raippaa merkinantovälineenä: tässä tapauksessa aluksi vain niin pienenpieni hipaisu, ettei karvakaan saisi värähtää. Sitten asteittain lisätään painetta siihen asti että kevyt jatkuva naputus ja heti kun tekee oikein, kaikki paine pois.) Jo heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta poni tuntui reippaalta ja mukavalta ratsastaa. Mari juoksutti meitä tämän jälkeen kerran-kaksi liinassa. Ravissa tämä oli tosi hyvä, sillä Breetu (vaikka muuten niin helppo oli ollutkin) hieman ihmetteli ratsastajan painoa ja erilaista heilumista selässä. 2-3:n kerran jälkeen aloitin ratsastamaan itsenäisesti. Koska poni on niin pieni ja nuori vielä, olen työskennellyt sen kanssa vain hyvin lyhyissä pätkissä. Olemme jo mielestäni ehtineet aika pitkälle treenimäärään nähden. Viime viikolla kävimme ensimmäistä kertaa pienellä maastolenkillä sekä kentällä hankitreenaamassa ja saimme jopa ensimmäiset laukat ratsastaja selssä. Olen ihan hirmu tyytyväinen poniin =) Nyt olen ollut kipeänä, joten tällä viikolla en ole ollenkaan ehtinyt Breetun kanssa mitään tekemään. Mielenkiinnolla odotan mitä seuraavasta kerrasta tulee, onko poni ihan pommi vai osaisiko myös vapaan jälkee käyttäytyä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta..  :) Alla pieni video pätkä kolmannesta ratsutuskerrasta!



Tää oli taas vähän tälläinen erilaisempi postaus, mitäs piditte? Kiinnostaisiko ihmisiä lukea enemmänkin hevosten kolutuksesta "meidän tyyliin"? :) Kirjoitin nyt postauksen hieman kiireessä, joten pahoittelen kirjoitusvirheitä joita mahdollisti ilmenee... Mulla on myös vielä muutamia videoita juoksutuksesta ja ratsastuksesta, joita lisäilen tännekki kunhan ehdin. Nyt pitää mennä laittelemaan Marille heppoja kuntoon ja kävelyttelemään, sillä vuorossa taas 3h Sinin tunteja..

Terkuin:

Ama

// Postaukseen lisätty hieman kuvia ja video, sekä korjailtu kirjoitusvirheitä parhaan taidon mukaan...